Tietoja hiihto-. maastopyöräily- ym. reiteistä, laskettelurinteistä ja monista muista kohteista löytyy www.yllas.fi
Tässä kuitenkin joitakin mahdollisia käyntikohteita:
Kesänkitunturi. Kesänkitunturille kannattaa kesäaikaan nousta Pirunkurun kautta. Ennen Pirunkurun nousua voi evästellä Kesänkijärven laavulla. Pirunkurun sijaan voi kiertää Napakettu-mökin ohi Tahkokurun kodan kautta. Talvella kulkee myös lumikenkäreitti, jota tosin useimmiten on tallautunut tiiviiksi talvipoluksi Tahkokurun kodalle asti. Jos lumivyöryvaara on korkea (esim. satanut paljon lunta ja/tai tuullut lumisateiden jälkeen), on parempi pysytellä Pirunkurusta pois. Kesängin etelähuipulta on hyvät näkymät joka suuntaan. Pohjoisen suuntaan katsellessa voi kiitellä mielessään, ettei Kesängin pohjoishuipun alle tullut 60-luvulla uraanikaivosta tehtyjen koeporausten innoittamana. Tahkokurun kota on hyvä säänsuojainen taukopaikka, jos haluaa kiertää hieman pidemmän mutta myös loivemman paluureitin. Talvella Kesängillä voi jyrkemmillä rinteillä tulla lumivyöryjä, mutta etelähuipun luoteispuolella on mukavaa vyöryturvallista rinnettä laskettavaksi. Metsä on sen verran harvaa, että voi laskea, mutta suojaa silti kovemmilta tuulilta. Sopivalla reitinvalinnalla viimeisen laskun voi tehdä metsän halki Napaketun pihalle.
Varkaankuru. Varkaankurun luontopolulle mennään usein luontokeskus Kellokkaan kautta, mutta mikään ei estä lähtemästä Kesänkijärven suunnasta Varkaanojaa seuraillen. Samalla retkellä kannattaa käväistä Kellostapulin päällä. Talvella Kellostapulin jyrkemmillä rinteillä on vyöryriski, jolloin on syytä tietää, mitä tekee.
Kukastunturi on ollut meidän perheen talvisuosikki. Laelta on hienot näkymät, pieniä, mutta vankkoja mäntyjä välillä valtaisine lumikuormineen laella ja piiiitkä alamäki laskettavaksi, jos laskee etelän suuntaan (Kotamajan lasku ei ole yhtä houkutteleva, mieluummin Kotamajan kautta ylös).
Lainiotunturi on mukava kohde sekä kesällä että talvella. Kumma kyllä, siellä emme koskaan ole nähneet ketään, vaikka aika monia kertoja on käyty. Kesällä voi ajaa pyörällä Hangaskurun kodan nurkille ja kävellä siitä ylös. Vaikka polkua ei ole, on maasto huipulle asti helppokulkuista. Talvella Hangaskurulta saattaa mennä nousujälkiä, mutta ilman niitäkin pääsee kohtuullisen helposti puurajan yläpuolelle ja huipulle. Huipulta alas takaisin Hangaskurun suuntaan on mukavaa laskea, jos ei ole häijyä korppuhankea.
Aakenustunturi. Idän suunnalla kohoaa vain hieman nälkävuotta lyhyempi Aakenustunturi, josta on (ainakin aurinkoisella kelillä) loisteliaat näkymät Ylläksen suuntaan. Vaikka Aakenus ei ole metreissä mitattuna suunnattoman korkea, tuntee olevansa silti avaruuden äärellä, kun maisemat vain jatkuvat ja jatkuvat. Moloslaen itäpuolella menevän polun varressa on myös (sananmukaisesti) kappaleita sotahistoriasta Junkers-lentokoneen hylyn muodossa. Aakenustunturin jatkeena oleva Totovaaran Haavepalo on mainio hiihtolenkin kohde näkymineen ja mahdollista taukoa avittaa kota.
Uusi autiotupa, Aakenustupa, sijaitsee näköalojen puolesta oivallisella paikalla ja talvella tuvalle kulkee keleistä riippuen helposti käveltävä polku. Eräs päiväretkiresepti itseensä luottaville suksittelijoille Aakenuksen suuntaan:
Kuertunturi on edellisiä matalampi, mutta näkymät eivät ole ollenkaan hassummat sieltäkään. Metsä Kuerin rinteillä on Suomen mittapuulla vaikuttavan näköistä ja jo senkin vuoksi käymisen väärti. Kuerille on kylästä lyhyt matka ja korkeusmetrejäkään ei tarvitse kovin paljoa nousta.
Peurakaltio on Ylläksen latukahviloiden numero 1. Mukava miljöö, tuoreimmat munkit ja parhaimmat paakelsit. Etäisyys karsii kävijämäärää, mutta paluumatka läntisempää reittiä ja Kukaslompolon jäällä tuntuu piiiitkältä alamäeltä. www.peurakaltio.fi/
Levi. Levistä voi olla montaa mieltä, mutta Levillä voi ainakin käväistä lounaalla, jos hiihtokeli on sopiva (tai no, tuo kelirajoite koskee vain meitä heikkokuntoisempia). Aakenuksen yli ei pääse ilman ylämäkeä, mutta pääosa reitistä kulkee (valinnoista riippuen) jängillä tai muuten vain aika tasaisilla paikoilla. Napaketusta Totovaaran kautta Leville ja esim. Pyhäjärven kautta takaisin on noin 100 km ja matkalle mahtuu useampi taukopaikkamahdollisuus mm. päivätuvilla. Juo ja syö ja päinvastoin, aina kun mahdollista...
Vaikka Äkäslompolo näyttäytyy tunturi- ja hiihtokohteena, on tarjolla myös vesistöä. Jos kesällä tulee kaipuu veden äärelle niin näitä kannattaa katsastaa:
Kesänkijärvi. Kesänkijärven ympäri on kierrettäväksi muutaman kilometrin mittainen polku. Kierroksen jälkeen voi halutessaan katsoa, miltä näkymät näyttävät (Napaketun) kanootista käsin, jos melonta Kesänkijärvellä kiinnostaa. Ja kanootti ja kanoottivermeet ml. kanootinsiirtokärryt (pyörälle ja ilman) löytyvät Napaketusta.
Kesänkijoki on alkukesästä melottavissa kanootilla ja myöhemmin vielä esim. packraft:lla. ”Pomminvarma” paikka nähdä koskikaroja on lähellä Kesänkijärveä sillan ympäristössä, mutta joskus nähtiin saukkokin. Majava voi myös osua kohdalle.
Äkäslompolo-järven itäpuolen virallinen uimaranta ja Nililahden vähemmän virallinen uimaranta kannattaa pitää hellekeleillä mielessä.
Äkäsjoki. Äkäslompolosta lähtiessä alkupäästään koskisempi ja Hannukaisen liepeiltä tasaisempi joki, jossa aloittelijakin voi meloskella. Paikoin jokirannalla näkyy majavien savotoita ja saattaa näkyä mestari itsekin. Loppukesästä joki on yläjuoksulla helposti liian kivinen ainakin kanootille (riippuen toki sateista).
Kuerlinkat. Paikka, jossa kävimme vasta vuosikausien ”yllästelyn” jälkeen, aivan liian myöhään. Kaksi Suomen mittakaavassa hienoa putousta paikoin kallioisen jylhässä miljöössä lyhyen pyörämatkan päässä Äkäslompolosta.
Saivot. Pakasaivo ja Äkäsaivo ovat vaikuttavia rotkojärviä Äkäslompolon etelä- ja pohjoispuolella vielä kohtuullisen pyörämatkan päässä Äkäslompolosta.
Aakenusjoki: Omat kokemuksemme toukokuun lopulta korkean veden aikaan: Linkusuvannon ja Kutusuvannon väli on packcraftilla mukavaa, inkkarimelojalta pystyssä pysyminen vaatii jo kokemusta Uujärämän alapuolisella pitemmällä koskella. Kutusuvannon ja Aakenuspirtin välillä sileän veden melontaa. Aakenuspirtiltä alaspäin älä edes yritä inkkarilla kaikkia koskia -ainakaan toukokuussa- ellet halua tosivaikeuksia (kokemusta on, nim. "olisipa pelkkä uiminen riittänyt").
Päivä-/autiotuvat. Ylläksen liepeillä on useampia pieniä ja vaatimattomia mutta sympaattisia tupia, joiden suojaa arvostaa etenkin ikävämmän kelin eväspaikkana. Tällaisia vanhoja nostalgisia hirsitupia ovat esimerkiksi Villenkämppä, Pyhäjärvi,Tammitupa ja Kutujärven autiotupa, joista viimeisin tuntui erityisen kotoisalta kerran, kun tammikuisena -30 asteen pakkasyönä kömmimme sinne puolilta öin eikä tarvinnutkaan mennä telttaan. Matkaa ei olisi enää Lompoloon ollut pitkästi, mutta umpihankinen päivä Pallaksen nurkilta ahkiot perässä oli jo vaatinut veronsa ja jäätiin mieluummin pikkutupaan köllöttelemään yöksi.
Merta edemmäs kalaan?
Pallastunturi. Kun taivas on sininen ja tuuli loistaa poissaolollaan, Taivaskero on paikka, jonka ympärillä riittää avaruutta ja jonne kannattaa suunnata. Auto hotellin pihalle, kipaisu tai hiihto ylös, eväät esiin ja kiireetöntä maisemien katselua. Niitä riittää joka suuntaan.
Punainen hiekka. Pallasjärven eteläosan hiekkaranta on kutsuva kesähelteillä, kutsun tosin kuulee nykyään jo moni muukin eli varaudu väkeen.
Vaellus? Hetta-Pallas on klassikko kesällä ja talvella. Sopii aloittelijallekin, mutta hc-kulkijallekin maisemat ovat edelleen aina yhtä hienot. Pallas-Ylläs on vähemmän hieno, mutta oma viehätyksensä tuollakin välillä on, ainakin talvella, tosin varaudu tekemään tuolloin omat latusi.
Salaisuus
Hangaskurun laavu (kota). Hangaskurun laavu? Salaisuus, häh?? Talvella, kun väki on jo kaikonnut laduilta saunomaan ja pimeys huutaa Petzl:a, mutta tähdet ja revontulet tekevät ranskalaisinsinöörien taidonnäytteen tarpeettomaksi, on aika suunnata Hangaskurun laavulle. Tulitikut taskussa, nuotioeväät ja puukko mukana, Hangaskurun laavu on vain niin mukava paikka, jossa illalla harvoin on ketään (ehkä tämä vinkki olisi pitänyt jättää kirjoittamatta). Laavuaikoihin paikka oli vähemmän kutsuva, mutta nykyinen kota suojaa maiseman silti avautuessa. Tulen ääreltä ei malttaisi kaikota, mutta Napakettu-mökin lämpöihin ei onneksi ole pitkä matka. Ja varoitus: kun lasket alas pimeässä Tahkokurun risteyksen suunnalta kohti Napakettua, et ole välttämättä yksin. Meille ei -ainakaan vielä- ole tullut siinä suksiporokolaria, mutta aika lähellä on ollut. Eli silmät auki ja ehkä otsalamppu päällä, ellei kuutamo ole riittävä.
Tässä kuitenkin joitakin mahdollisia käyntikohteita:
Kesänkitunturi. Kesänkitunturille kannattaa kesäaikaan nousta Pirunkurun kautta. Ennen Pirunkurun nousua voi evästellä Kesänkijärven laavulla. Pirunkurun sijaan voi kiertää Napakettu-mökin ohi Tahkokurun kodan kautta. Talvella kulkee myös lumikenkäreitti, jota tosin useimmiten on tallautunut tiiviiksi talvipoluksi Tahkokurun kodalle asti. Jos lumivyöryvaara on korkea (esim. satanut paljon lunta ja/tai tuullut lumisateiden jälkeen), on parempi pysytellä Pirunkurusta pois. Kesängin etelähuipulta on hyvät näkymät joka suuntaan. Pohjoisen suuntaan katsellessa voi kiitellä mielessään, ettei Kesängin pohjoishuipun alle tullut 60-luvulla uraanikaivosta tehtyjen koeporausten innoittamana. Tahkokurun kota on hyvä säänsuojainen taukopaikka, jos haluaa kiertää hieman pidemmän mutta myös loivemman paluureitin. Talvella Kesängillä voi jyrkemmillä rinteillä tulla lumivyöryjä, mutta etelähuipun luoteispuolella on mukavaa vyöryturvallista rinnettä laskettavaksi. Metsä on sen verran harvaa, että voi laskea, mutta suojaa silti kovemmilta tuulilta. Sopivalla reitinvalinnalla viimeisen laskun voi tehdä metsän halki Napaketun pihalle.
Varkaankuru. Varkaankurun luontopolulle mennään usein luontokeskus Kellokkaan kautta, mutta mikään ei estä lähtemästä Kesänkijärven suunnasta Varkaanojaa seuraillen. Samalla retkellä kannattaa käväistä Kellostapulin päällä. Talvella Kellostapulin jyrkemmillä rinteillä on vyöryriski, jolloin on syytä tietää, mitä tekee.
Kukastunturi on ollut meidän perheen talvisuosikki. Laelta on hienot näkymät, pieniä, mutta vankkoja mäntyjä välillä valtaisine lumikuormineen laella ja piiiitkä alamäki laskettavaksi, jos laskee etelän suuntaan (Kotamajan lasku ei ole yhtä houkutteleva, mieluummin Kotamajan kautta ylös).
Lainiotunturi on mukava kohde sekä kesällä että talvella. Kumma kyllä, siellä emme koskaan ole nähneet ketään, vaikka aika monia kertoja on käyty. Kesällä voi ajaa pyörällä Hangaskurun kodan nurkille ja kävellä siitä ylös. Vaikka polkua ei ole, on maasto huipulle asti helppokulkuista. Talvella Hangaskurulta saattaa mennä nousujälkiä, mutta ilman niitäkin pääsee kohtuullisen helposti puurajan yläpuolelle ja huipulle. Huipulta alas takaisin Hangaskurun suuntaan on mukavaa laskea, jos ei ole häijyä korppuhankea.
Aakenustunturi. Idän suunnalla kohoaa vain hieman nälkävuotta lyhyempi Aakenustunturi, josta on (ainakin aurinkoisella kelillä) loisteliaat näkymät Ylläksen suuntaan. Vaikka Aakenus ei ole metreissä mitattuna suunnattoman korkea, tuntee olevansa silti avaruuden äärellä, kun maisemat vain jatkuvat ja jatkuvat. Moloslaen itäpuolella menevän polun varressa on myös (sananmukaisesti) kappaleita sotahistoriasta Junkers-lentokoneen hylyn muodossa. Aakenustunturin jatkeena oleva Totovaaran Haavepalo on mainio hiihtolenkin kohde näkymineen ja mahdollista taukoa avittaa kota.
Uusi autiotupa, Aakenustupa, sijaitsee näköalojen puolesta oivallisella paikalla ja talvella tuvalle kulkee keleistä riippuen helposti käveltävä polku. Eräs päiväretkiresepti itseensä luottaville suksittelijoille Aakenuksen suuntaan:
- Valitaan aurinkoinen ja vähätuulinen päivä (esim. 3m/s tai alle), startti mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Samalla vankasti toivotaan, että hangen kuori jo kantaa luistelusuksiakin ainakin tunturissa ja soilla.
- Alle pertsat tai luistelusukset (mukaan puolikarvat esim. Madshus Intelligrip (tätä ei ole maksettu...))
- Riittävästi syötävää&juotavaa ym. (jos et tiedä, mitä "ym." sisältää, värvää joku kokeneempi mukaan tai kysy [email protected]).
- Suunnaksi Tammitupa, evästauko, sieltä voimia säästellen Totovaaraan. Totovaarasta ensin suksilla ja sitten polkua pitkin kävellen ylös tunturiin (polku liian jyrkkä puolikarvoille), ylempänä sukset jalkaan ja maisemia ihastellen, viittoja seuraten Aakenustuvalle. Täällä tankkausta ja istuskelua.
- Sitten joko
- Samaa reittiä takaisin (turvallisempi vaihtoehto) tai ns.
- "Isin retki" (jolle meillä osallistuu koko perhe) esim. vanhan porokämpän kautta alas Lainion suuntaan tavoitteena päästä Pyhäjärvelle kulkevalle ladulle. Tässä voi olla kelkan jälkeä ja/tai hankikantoa tai sitten ei (ja tämä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, luokitellaanko tämä vain retkeksi vai "Isin retkeksi"). Näköalat kaikessa tapauksessa mahtavat, mutta varaudu (hangen pettäessä) hikoilemaan, me varoitimme...
Kuertunturi on edellisiä matalampi, mutta näkymät eivät ole ollenkaan hassummat sieltäkään. Metsä Kuerin rinteillä on Suomen mittapuulla vaikuttavan näköistä ja jo senkin vuoksi käymisen väärti. Kuerille on kylästä lyhyt matka ja korkeusmetrejäkään ei tarvitse kovin paljoa nousta.
Peurakaltio on Ylläksen latukahviloiden numero 1. Mukava miljöö, tuoreimmat munkit ja parhaimmat paakelsit. Etäisyys karsii kävijämäärää, mutta paluumatka läntisempää reittiä ja Kukaslompolon jäällä tuntuu piiiitkältä alamäeltä. www.peurakaltio.fi/
Levi. Levistä voi olla montaa mieltä, mutta Levillä voi ainakin käväistä lounaalla, jos hiihtokeli on sopiva (tai no, tuo kelirajoite koskee vain meitä heikkokuntoisempia). Aakenuksen yli ei pääse ilman ylämäkeä, mutta pääosa reitistä kulkee (valinnoista riippuen) jängillä tai muuten vain aika tasaisilla paikoilla. Napaketusta Totovaaran kautta Leville ja esim. Pyhäjärven kautta takaisin on noin 100 km ja matkalle mahtuu useampi taukopaikkamahdollisuus mm. päivätuvilla. Juo ja syö ja päinvastoin, aina kun mahdollista...
Vaikka Äkäslompolo näyttäytyy tunturi- ja hiihtokohteena, on tarjolla myös vesistöä. Jos kesällä tulee kaipuu veden äärelle niin näitä kannattaa katsastaa:
Kesänkijärvi. Kesänkijärven ympäri on kierrettäväksi muutaman kilometrin mittainen polku. Kierroksen jälkeen voi halutessaan katsoa, miltä näkymät näyttävät (Napaketun) kanootista käsin, jos melonta Kesänkijärvellä kiinnostaa. Ja kanootti ja kanoottivermeet ml. kanootinsiirtokärryt (pyörälle ja ilman) löytyvät Napaketusta.
Kesänkijoki on alkukesästä melottavissa kanootilla ja myöhemmin vielä esim. packraft:lla. ”Pomminvarma” paikka nähdä koskikaroja on lähellä Kesänkijärveä sillan ympäristössä, mutta joskus nähtiin saukkokin. Majava voi myös osua kohdalle.
Äkäslompolo-järven itäpuolen virallinen uimaranta ja Nililahden vähemmän virallinen uimaranta kannattaa pitää hellekeleillä mielessä.
Äkäsjoki. Äkäslompolosta lähtiessä alkupäästään koskisempi ja Hannukaisen liepeiltä tasaisempi joki, jossa aloittelijakin voi meloskella. Paikoin jokirannalla näkyy majavien savotoita ja saattaa näkyä mestari itsekin. Loppukesästä joki on yläjuoksulla helposti liian kivinen ainakin kanootille (riippuen toki sateista).
Kuerlinkat. Paikka, jossa kävimme vasta vuosikausien ”yllästelyn” jälkeen, aivan liian myöhään. Kaksi Suomen mittakaavassa hienoa putousta paikoin kallioisen jylhässä miljöössä lyhyen pyörämatkan päässä Äkäslompolosta.
Saivot. Pakasaivo ja Äkäsaivo ovat vaikuttavia rotkojärviä Äkäslompolon etelä- ja pohjoispuolella vielä kohtuullisen pyörämatkan päässä Äkäslompolosta.
Aakenusjoki: Omat kokemuksemme toukokuun lopulta korkean veden aikaan: Linkusuvannon ja Kutusuvannon väli on packcraftilla mukavaa, inkkarimelojalta pystyssä pysyminen vaatii jo kokemusta Uujärämän alapuolisella pitemmällä koskella. Kutusuvannon ja Aakenuspirtin välillä sileän veden melontaa. Aakenuspirtiltä alaspäin älä edes yritä inkkarilla kaikkia koskia -ainakaan toukokuussa- ellet halua tosivaikeuksia (kokemusta on, nim. "olisipa pelkkä uiminen riittänyt").
Päivä-/autiotuvat. Ylläksen liepeillä on useampia pieniä ja vaatimattomia mutta sympaattisia tupia, joiden suojaa arvostaa etenkin ikävämmän kelin eväspaikkana. Tällaisia vanhoja nostalgisia hirsitupia ovat esimerkiksi Villenkämppä, Pyhäjärvi,Tammitupa ja Kutujärven autiotupa, joista viimeisin tuntui erityisen kotoisalta kerran, kun tammikuisena -30 asteen pakkasyönä kömmimme sinne puolilta öin eikä tarvinnutkaan mennä telttaan. Matkaa ei olisi enää Lompoloon ollut pitkästi, mutta umpihankinen päivä Pallaksen nurkilta ahkiot perässä oli jo vaatinut veronsa ja jäätiin mieluummin pikkutupaan köllöttelemään yöksi.
Merta edemmäs kalaan?
Pallastunturi. Kun taivas on sininen ja tuuli loistaa poissaolollaan, Taivaskero on paikka, jonka ympärillä riittää avaruutta ja jonne kannattaa suunnata. Auto hotellin pihalle, kipaisu tai hiihto ylös, eväät esiin ja kiireetöntä maisemien katselua. Niitä riittää joka suuntaan.
Punainen hiekka. Pallasjärven eteläosan hiekkaranta on kutsuva kesähelteillä, kutsun tosin kuulee nykyään jo moni muukin eli varaudu väkeen.
Vaellus? Hetta-Pallas on klassikko kesällä ja talvella. Sopii aloittelijallekin, mutta hc-kulkijallekin maisemat ovat edelleen aina yhtä hienot. Pallas-Ylläs on vähemmän hieno, mutta oma viehätyksensä tuollakin välillä on, ainakin talvella, tosin varaudu tekemään tuolloin omat latusi.
Salaisuus
Hangaskurun laavu (kota). Hangaskurun laavu? Salaisuus, häh?? Talvella, kun väki on jo kaikonnut laduilta saunomaan ja pimeys huutaa Petzl:a, mutta tähdet ja revontulet tekevät ranskalaisinsinöörien taidonnäytteen tarpeettomaksi, on aika suunnata Hangaskurun laavulle. Tulitikut taskussa, nuotioeväät ja puukko mukana, Hangaskurun laavu on vain niin mukava paikka, jossa illalla harvoin on ketään (ehkä tämä vinkki olisi pitänyt jättää kirjoittamatta). Laavuaikoihin paikka oli vähemmän kutsuva, mutta nykyinen kota suojaa maiseman silti avautuessa. Tulen ääreltä ei malttaisi kaikota, mutta Napakettu-mökin lämpöihin ei onneksi ole pitkä matka. Ja varoitus: kun lasket alas pimeässä Tahkokurun risteyksen suunnalta kohti Napakettua, et ole välttämättä yksin. Meille ei -ainakaan vielä- ole tullut siinä suksiporokolaria, mutta aika lähellä on ollut. Eli silmät auki ja ehkä otsalamppu päällä, ellei kuutamo ole riittävä.
|
|
|
|
|
|
